Me Generolla autamme asiakkaitamme suunnittelemalla ja toteuttamalla verkkosivustoja ja -palveluita ideasta valmiiksi tuotteeksi. Lisäksi pyrimme jatkuvasti kehittämään jo olemassa olevia ratkaisuja saadaksemme parhaat mahdolliset tulokset sekä parantaakseemme käyttäjäystävällisyyttä entisestään analytiikan pohjalta. Olemme tehneet tietoisen valinnan keskittyä Drupaliin ja WordPressiin, mutta koska haluamme myös jatkuvasti kehittyä ja kasvattaa osaamistamme, olemme parhaillaan kehittämässä ensimmäistä hybridisovellustamme.

 

Etsimme aina parhaita ratkaisuja, kokeilemme, analysoimme ja toisinaan toteutamme hyviä ideoita hyvinkin nopeassa aikataulussa. Generon kasvaessa yksi asia ei muutu. Haluamme edelleen luoda täysin uudenlaisen markkinointitoimiston, joka tunnetaan tuloksistaan. Mikäli olet valmis haasteeseen, tervetuloa Generolle!

Senior Web Developer / DEVELOPER TRAINEE

Nyt meillä olisi Lauttasaaressa lähestulkoon merinäköalalla varustettu pöytä vapaana sekä kokeneelle koodarille että aloittelijalle ja ennen kaikkea hyvälle tyypille, joka heittäytyy projektiin kuin projektiin kunnianhimoisella otteella. Haastavien ja mielenkiintoisten projektien lisäksi tarjolla on vapautta ja vastuuta kehittää prosessejamme ja valita niihin parhaiten sopivat työkalut. Mikäli lisäksi tuot mielelläsi omia ideoita esille etkä häiriinny satunnaisesta pingispallon kopinasta, saatat hyvinkin olla se jäsen, jota Genero Crew jo odottelee.

Miksi Genero?

Me Generolla emme piittaa juurikaan byrokratiasta tai hierarkiasta. Päätökset tehdään yhdessä ja tärkeintä on, että asiakas saa sen, mitä olemme luvanneet. Hyvät ideat toteutetaan, olivatpa ne sitten lähtöisin harjoittelijalta, koodarilta tai projektijohtajalta. Tiimissä kaikki ovat samalla viivalla ja hyviin tuloksiin tyytyväiset asiakkaat motivoivat meitä mainoskilpailujen palkintoja enemmän.

Mikäli kiinnostuit, toimi nopeasti! Odotamme innokkaasti uutta jäsentä tiimiimme ja täytämme paikat heti sopivan henkilön löydyttyä.

Tästä hakemukseen: https://docs.google.com/forms/d/1KGMDRUw5O9jhoy-E7fJ6isdXfbZnCcvlCBVnftWqcXU/viewform

Kirjoittaja

nine

nine

HYÖDYNNÄ ASIANTUNTIJOIDEMME VINKIT!

Miten parantaa verkkosivuston näkyvyyttä hakukoneissa?
Entä miten verkkosivulle vaivalla hankituista kävijöistä saadaan maksavia asiakkaita?

Pysy ajan tasalla digimaailman tuoreimmista käänteistä ja palauta tärkeitä perusasioita mieleesi tilaamalla ajankohtaisten blogikirjoitustemme tiivistelmät kätevästi suoraan sähköpostiisi.